vastuullisuus

Energiaa suomalaisesta metsästä

Suomessa on aina osattu hyödyntää puuta. Me jatkamme tätä perinnettä hyödyntämällä sekä metsien hakkuutähteitä että teollisuuden sivutuotteita energiantuotannossamme. Haapaniemen voimalaitoksemme käyttämä biopolttoaine on pääosin puuta. Puun osuus on jopa yli 80 % kaikesta sähkön ja kaukolämmön tuotannossa käyttämästämme polttoaineesta. Loput on turvetta ja 0,2 % kevyttä polttoöljyä. Lisäksi Pitkälahden moottorivoimalaitoksella käytetään sähkön ja lämmön tuotannossa biokaasua.

Olemme vähentäneet turpeen polttoa kymmenessä vuodessa kolmannekseen, ja tavoitteenamme on luopua turpeesta kokonaan vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2024 tehty Haapaniemi 2 -voimalaitosyksikön kattilan laajennus mahdollistaa 100-prosenttisen biopolttoaineiden polttamisen luotettavasti ympäri vuoden.

Ennen laajennusta turve on ollut oleellinen osa huoltovarmuuden kannalta, sillä sen ominaisuudet ovat estäneet biopolttoaineiden mukana tulevan kloorin aiheuttamia kattilavaurioita ja on näin varmistanut keskeytymättömän sähkön ja lämmön tuotannon kaupungillemme.

Käyttämämme polttoaineet saadaan pääasiassa 150 kilometrin säteeltä. Niiden ympärivuotisen saannin varmistamiseksi varastoimme biopolttoaineita energiapuuterminaaleissa, joista lähin sijaitsee voimalaitosalueellamme. Tämä tehostaa logistiikkaa, parantaa kustannustehokkuutta ja lisää toimitusvarmuutta.

Vuonna 2023 lämpöenergiamme tuottamiseen käytettyjen energialähteidemme verojen osuus oli 1 520 396,11 euroa.

REHTI ekokaukolämmön ominaispäästöt

REHTI ekokaukolämmön ominaispäästö on 0 g CO2/kWh. REHTI on tuotettu ainoastaan uusiutuvilla biopolttoaineilla. Biopolttoaineita pidetään hiilidioksidipäästöjen suhteen neutraaleina, sillä niiden poltossa vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin ne ovat kasvaessaan sitoneet.

Biopolttoaineilla tuotetun energian päästöttömyys perustuu EU:n lainsäädäntöön, kuten päästökauppalakiin ja uusiutuvan energian direktiiviin. Päästökaupan mukaan energiayhtiöiden on ostettava päästöoikeuksia fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Puupolttoaineet ovat polttoaineen päästökaupan ulkopuolella.

Mikäli ominaispäästöjen laskennassa otetaan huomioon biopolttoaineiden tuotannon elinkaari sekä muiden kasvihuonekaasupäästöjen vaikutukset, niin REHTI ekokaukolämmön ominaispäästöiksi saadaan 0…28 g CO2/kWh.

Kaukolämmön kokonaismyynnin ominaispäästöt

Suomessa ei ole määritelty virallista laskentatapaa kaukolämmön ominaispäästöille. Laskentatavat eroavat lähinnä siltä osin, miten yhteistuotannossa syntyneet päästöt jaetaan tuotetulle sähkölle ja lämmölle. Lisäksi täytyy ottaa huomioon laskennan rajaukset. Kuopion Energian laskemissa ei ole huomioitu jakeluverkon lämpöhäviöitä, jotka ovat arviolta
noin 7 %.

Oheisessa taulukossa on esitelty kaukolämmön ominaispäästökertoimet. Laskentatavat käsittelevät lämmöntuotannossa käytettyjä polttoaineita ja erot johtuvat päästöjen jakamisesta yhteistuotannon lopputuotteille eli sähkölle ja lämmölle.

Käytetty menetelmä Ominaispäästö 2023,
g CO2/kWh
Energiamenetelmä 110
Hyödynjakomenetelmä 88
Primäärienergiamenetelmä 79
Efficiency-menetelmä 88

 

> Lue lisää diplomityöstä, jossa on kartoitettu ja arvioitu eri laskentamenetelmiä ominaispäästöille.

Uusiutuvan energian alkuperätakuut

Alla olevat peruutustodistukset toimivat todistuksena uusiutuvan kaukolämmön energian alkuperistä vuoden 2024 osalta.

Alkuperätakuu: REHTI ja RAKSA -ekokaukolämpö (muut kuin omakotitalot)

Alkuperätakuu: REHTI ja SÄÄSTÖ -ekokaukolämpö (omakotitalot)

Aurinkokaukolämpö

Iloharjussa sijaitseva aurinkokaukolämpökenttämme edustaa päästötöntä tulevaisuuden energiantuotantoa. Se tuottaa kesäaikaan energiaa kuopiolaisten käyttöveden lämmitykseen. Kaikki järjestelmän laitteet toimivat katolle asennetun aurinkosähköjärjestelmän tuottamalla sähköllä.

Lue lisää aurinkokaukolämmöstä ja katsasta Aurinkokaukolämpökenttä LIVE.

Vaivatonta jäähdytystä

Kiertokylmä-kiinteistöjäähdytyksellä viilennät vaivattomasti, huomaamattomasti ja kustannustehokkaasti sekä parannat rakennuksesi energiatehokkuutta. Samalla kun jäähdytämme kiinteistösi, kierrätämme ylimääräisen lämmön uusiokäyttöön kaukolämpöverkkoon.

Kallan kylmä -kaukojäähdytys saa nimensä mukaisesti alkunsa Kallaveden syvänteiden kylmästä järvivedestä. Se on vaivaton, uusiutuva ja tehokas jäähdytysmuoto, jota on Kuopiossa saatavilla Savilahden alueen kiinteistöyhtiöille.

Lue lisää jäähdytystuotteistamme.