Kuopion Energia valmiina ydinkaukolämmön koehankkeeseen
20.1.2023
Julkaistu alun perin 18.1.2023
Kuopion Energian ja muiden energiayhtiöiden tilaamassa selvityksessä tarkasteltiin ydinkaukolämmön mahdollisuuksia ja toteuttamisen esteitä. Tulosten pohjalta energiayhtiöt laativat päättäjille julkilausuman tulevien pienydinvoimaa koskevien päätösten tueksi.
VTT ja LUT-yliopisto tekivät syksyllä 2022 yhdentoista energiayhtiön ja Lappeenrannan kaupungin toimeksiannosta selvityksen ydinkaukolämmön mahdollisuuksista ja toteuttamisen esteistä. Selvityksestä kävi ilmi, että energiayhtiöt ovat valmiita hankkimaan ydinkaukolämpöä. Suomessa näyttää olevan edellytykset olla merkittävä pienydinvoimaloiden tuottaja kaukolämmön tarpeisiin. Suomeen tarvitaan koelaitos, jossa Kuopion Energiakin voisi olla mukana.
Päättäjille suunnatussa julkilausumassa kaukolämpöyhtiöt toivovat tulevalta hallitukselta:
- päätöstä pienydinvoiman pilottihankkeen edistämisestä ja rahoituksesta
- eteenpäin vievää strategiaa suomalaiselle pienydinvoimalle
- pienydinvoimaloita koskevan lainsäädännön uudistamista
Hankkeen kunnianhimoinen tavoite on, että Suomi auttaa Eurooppaa irtautumaan hiilestä rakentamalla maailman parasta ydinkaukolämpöä. Kuopion Energialla olemme sitoutuneet edistämään paljon puhuttua vihreää siirtymään ja olemme ilman muuta avoimia ja kiinnostuneita pienydinvoimalla tuotetusta kaukolämmöstä, toteaa toimitusjohtaja Esa Lindholm.
Linkit:
Ydinkaukolämpöselvitys, VTT
Julkilausuma: Energiayhtiöt ovat valmiina ydinkaukolämpöpilottiin – ovatko päättäjät?
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Esa Lindholm, p. 040 709 7101
kehityspäällikkö Petri Turtiainen, p. 040 709 7621