Kuopion Energian tilinpäätös 2022 – kustannusten nousu katettiin sähkötuloilla

26.4.2023

Julkaistu 2.3.2023

Konsernin liikevaihto oli 123 miljoonaa euroa ollen edelliseen vuoteen verrattuna 11 miljoonaa euroa enemmän. Sähkön pörssihinta oli poikkeuksellisen korkealla koko vuoden, mikä kasvatti liikevaihtoa. Konsernin liikevoitto oli 27,9 miljoonaa euroa ja se laski lähes 3 miljoonalla eurolla edellisvuodesta. Kulut kasvoivat merkittävästi edellisvuoteen verrattuna. Voimaosakeyhtiö SF:n osakkeiden alaskirjauksen vaikutus oli 1,6 miljoonaa.

 

 Energiakriisillä laajat vaikutukset

Polttoaineiden hinnat nousivat vuoden aikana voimakkaasti ja niihin käytettiin lähes 5 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän rahaa, vaikka polttoaineita käytettiin noin 120 GWh edellisvuotta vähemmän. Myös päästöoikeuksien hinnat nousivat vuoden aikana huomattavasti. Sähköstä tukkumarkkinoilta saatu tuotto riitti kompensoimaan kustannusnousut ja kaukolämmön hinta nousi maltillisesti.

Sotatoimet Ukrainassa ovat vaikuttaneet laajasti energian tuotantoon, saatavuuteen sekä hintaan koko Euroopassa. Suomessa kansalaisia ja yrityksiä on kehotettu säästämään energiaa, jotta vältyttäisiin mahdolliselta sähköpulalta. Sähkön kulutus onkin Fingridin tilaston mukaan pienentynyt valtakunnallisesti syys-joulukuussa 7–10 % verrattuna edelliseen vuoteen.

 Lämmin vuosi ja energian säästötoimet pienensivät myyntiä

Kaukolämpöä myytiin 946 gigawattituntia (edellisvuonna 1016 GWh). Kaukolämmön toimituksen keskeytysaika lämmityskaudella oli keskimäärin 49 minuuttia asiakasta kohden, mikä oli 41 minuuttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Toimitusvarmuutta heikensivät kaksi voimalaitoshäiriötä. Koko vuoden keskeytysaika oli 102 minuuttia (edellisenä vuonna 31 minuuttia) asiakasta kohden. Keskeytysaikaa lisäävät kesällä suoritettavat, suunnitellut verkon korjaus- ja uusimistoimenpiteet. Kaukolämpöön liittyi vuoden aikana 57 (63) uutta asiakasta.

Kuopion Sähköverkko Oy siirsi asiakkailleen sähköä 605 GWh (620). Uusia asiakkaita liitettiin sähköverkkoon 1597 (1184). Sähkönsiirron toimitusvarmuus oli erinomainen. Asiakkaiden kokema keskimääräinen keskeytysaika oli vain 6,09 (19,9) minuuttia. Sähkönsiirron määrän pienenemiseen vaikutti Euroopan laajuinen energiakriisi.

Kuopion Energia Oy:n toimitusjohtaja Esa Lindholm on tyytyväinen siihen, että yhtiö pystyi säilyttämään toimitusvarmuutensa ja kilpailukykyiset asiakashintansa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Edes vihreän siirtymän toimenpiteissä ei jouduttu ottamaan merkittäviä taka-askeleita, toteaa Lindholm.

 

Ukrainan sota lopetti tuontipuun käytön

Venäläisen puun osuus Kuopion Energia käyttämistä polttoaineista oli noin neljännes vuonna 2021. Ukrainan sodasta seuranneet pakotteet lopettivat puuhakkeen tuonnin maaliskuussa 2022. Huhtikuussa loppui purun ja kuorenkin tuonti. Kuopion Energia joutui järjestämään polttoainehankintansa pikaisesti uudelleen tältä osin. Huono turvetuotantokesä 2022 aiheutti tuontipuun korvaamiseen oman lisähaasteensa.

Uusien sopimusten solmimisessa ja logistiikan järjestämisessä onnistuttiin, mutta polttoainekustannusten nousu on merkittävä.

Polttoaineiden käyttö väheni edellisestä vuodesta 8 %. Uusiutuvia polttoaineita käytettiin 989 GWh (1 096), mikä on 67 % (68 %) kaikista polttoaineista. Kuopion Energian käyttämiä biopolttoaineita ovat metsä- ja kierrätyspuuhakkeet, metsäteollisuuden sivutuotteet ja biokaasu.

Turvetuotanto epäonnistui Pohjois-Savossa ja vain kolmannes tuotantotavoitteesta saatiin kokoon. Turvetta käytettiin 494 (500) ja öljyä 3 (10) GWh. Polttoaineiden kotimaisuusaste oli 92 % (76 %).

Kaupungin kasvua tuettiin energiaverkkoinvestoinneilla

Kuopion Energia Oy investoi 10,2 miljoonaa euroa. Kaukolämpöverkkoa rakennettiin ja uudistettiin 4,7 miljoonalla eurolla. Kaukojäähdytysverkkoon ja -laitokseen investoitiin 1,2 miljoonaa euroa. Investoinnit rahoitettiin tulorahoituksella, eikä uutta lainaa nostettu.

Kuopion Sähköverkko Oy investoi 6,7 miljoonaa euroa tulorahoituksella. Kuopion Sähköverkko oli aktiivisesti mukana kaupungin yhteisrakentamiskohteissa Hiltulanlahdessa, Savilahdessa, Lehtorinteen alueella, Leväsellä sekä useilla täydennysrakentamisalueilla. Toimitusvarmuusinvestoinnit painottuivat keskijänniteverkkoon ja muuntamoiden saneerauksiin. Sähköverkon kaapelointiaste on 86 %.

Savilahti on yksi Suomen monipuolisimmista kaupunkikehityskohteista. Alueelle on rakennettu sähkö-, kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkostoa. Alueella jatkuvat edelleen mm. avokytkinkentän purkutyöt.

Savilahdessa saatiin valmiiksi uuden sähköaseman kojeistohalli sekä muuntajatilat. Muutoksilla luodaan edellytykset kaupungin kasvulle ja parannetaan alueen sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kertoo Kuopion Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Kari Väänänen.

Tunnuslukuja

Lisätietoja

Kuopion Energia Oy, toimitusjohtaja Esa Lindholm, p. 040 709 7101
Kuopion Sähköverkko Oy, toimitusjohtaja Kari Väänänen, p. 040 709 7501

« Takaisin etusivulle

« Muut ajankohtaiset uutiset